Tarinamme alkoi niinkin epäromanttisesti kuin juhlista, melkein voisi sanoa teinibileistä. Pakkanen pyöri -30C ympärillä, mutta rakkaus syttyi silti. Muistan, kuinka ulkohuussiin marssiessani huusin ystävälleni, että tuon miehen minä haluan. Olin parikymppinen, nuori, naiivi ja korviani myöten ihastunut. Ja näin siinä kävi. Perhoset pyörii edelleen vatsassa, vaikka yhdessä ollaan oltu jo päälle kolme vuotta.
Meidän arvot, hyvin samanlaiset. Molemmat olivat haaveilleet hyvinkin perinteisestä elämästä, vaikka maailmaamme värittää monet asiat. Vaikka haaveilemme molemmat isosta omakotitalosta landella (johon Oskari saisi oman studion) sekä muutamasta tenavasta, emme halua liian perinteistä lapsiperheen elämää. Haluamme jatkossakin käydä Tuska-festareilla. Nämä asiat eivät kuitenkaan kuulu tähän blogiin sen enempää.
Ilmoitin Oskarille jo hyvissä ajoin, etten halua mennä kihloihin niin, että olemme kihloissa kymmenen vuotta. Ilmoitin myös, että haaveilen olevani vain kerran kihloissa ja naimisissa. Tällä siis painotin sitä, että älä kosi jos et ole varma. Kosinta tulikin hyvin yllätyksenä, olimme olleet ensimmäisellä lomalla Suomussalmella syksyllä 2015 (joo, 2 ja puol vuotta yhdessä ja sit vast eka loma!). Koirat olivat kavereilla hoidossa ja olivat edellisenä iltana karanneet, jolloin matka meinas mennä heti alkuunsa pyllylleen. Thanks God koirat saatiin kiinni ja pystyttiin vihdoin rentoutumaan. Sitten Oskari otti ja kosi. Olimme katsomassa televisiota aamuisen veneretken jälkeen, aattelin mennä vessaan kun jätkä kaappasikin miut syliinsä ja kosi. Joku voisi ajatella, että olipas laimee, mutta se oli juuri meidän tapa. En itse olisi halunnut, että Oskari polvistuisi, vaan juuri noin, sylikkäin. Tietenkin suostuin.
Olin hyvinkin yllättynyt, sillä oletin kosinnan tulevan muutamaa vuotta myöhemmin. Kosinta kuitenkin tuli ja heti samana iltana tulimme tulokseen, että häät vietetään vuonna 2018. Syy tähän on selvä, olemme kevääseen 2017 asti molemmat opiskelijoita, jonka jälkeen meikä valmistuu ja mahdollisuus alkaa pistämään rahaa kasaan on parempi. Molemmat haluaa kuitenkin kutsua tärkeät ihmiset häihin, joten vieraslistasta ei tingitä.
Kävimme ostamassa Oulusta kihlasormukset. Mielestäni tämä oli parasta, koko reissu oli aivan ihana ja vielä se, että sormukset on hankittu tyyliin toiselta puolelta Suomea.
Kaasojen kysyminen oli helppoa, sillä olimme likipitäen vuotta aiemmin parin kaverin kanssa heittäneet huulta, "Joo jos Sanna menee ikinä naimisiin ni mie oon siun kaaso!". Jeren kanssa olimme sopineet tämän asian jo teini-iässä, joten sopimus piti. Bestmanit Oskari taisi kysyä kännissä..?Ensimmäiset asiat häihin liittyen teimme sitten kesäkuussa 2016. Kaasoni Riina painosti minua (kun kerroin, että olimme miettineet hääpäiväksi 18-8-18, Oskarin olis helppo muistaa!) varaamaan kirkon, sillä kyseinen päivämäärä on varmasti suosittu. Oskari sitten otti ja soitti (puhelun aikana koiramme Otso pieras hyvin äänekkäästi, jäipä kyseinen puhelu hyvin mieleen!) ja nyt on kirkko varattu. Myös juhlapaikka tuli varattua samalla sekä valokuvaaja. Kaverini Laura perusti lähiaikoina oman valokuvastudion, joten oli luonnollista pyytää hänet kuvaamaan häitämme.
Muita valmisteluja emme olekkaan sitten toistaiseksi vielä tehneet. Onhan tässä vielä aikaa 2 vuotta ja 7 päivää! Paljon on päässä ajatuksia, Pinterestiä on tullut selattua aktiivisesti sekä Facebookin hääryhmissä olen ollut kärkkymässä ideoita.
Tästä on hyvä jatkaa, toivottavasti jaksan puristaa tänne ajatuksiani, jotten vauhkoa Oskarille liikaa ja saan omatkin ajatukset selviämään! ♥
- Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti