Mie & Sie

Sanna ja Oskari tapasivat toisensa 1.3.2013 Joutsenon perähuudeilla eräissä pippaloissa. Voisi melkein sanoa, että kyseessä oli rakkautta ensisilmäyksellä, mutta se kuulostaisi liian kliseiseltä. Sanotaan asiat sen sijaan suoraan: muutama alkoholipitoinen juoma ja molemmat uskalsivat tehdä aloitteen toista kohtaan sekä samana iltana vaihdettiin jo ensisuudelmat. 

Oskari oli tuohon aikaan vielä suorittamassa asemiespalvelustaan, joten alussa jouduttiin turvautumaan WhatsApp-palveluun. Kuitenkin pian tämän jälkeen Oskari melkein asui Sannan pienessä soluasunnossa, josta muuttuvien tekijöiden ja nopeiden käänteiden vuoksi muutto yhteiseen kotiin tapahtui jo 24.6.2013. Tulevana syksynä Sanna aloitti ammattikorkeakouluopintonsa samaan aikaan kun Oskari aloitti lähihoitajaopinnot. Syksyllä pariskunnan elämä myös muuttui, sillä talouteen muutti pieni Hermanni-koira 9.9.2013. Tasaista elämää jatkettiin ja seuraavan kesänä 7.7.2014 taloon muutti toinenkin koira, Otso. 

Aika kului, Oskari valmistui ja aloitti ammattikorkeaopinnot, sekä muutto uuteen kotiin tapahtui 24.6.2015. Samana syksynä Sanna ja Oskari pääsivät vihdoin kiireisen opiskelijaelämän ohella ensimmäiselle yhteiselle lomalleen Suomussalmelle, missä Oskari kosi Sannaa 14.10.2015. Sanna vastasi myöntävästi.


Tässä tämä meidän kaunis tarinamme. Eli opiskelijapariskunta, Sannan tulisi valmistua keväällä 2017 ja Oskarin jouluna 2018. Näin ollen Oskari olisi siis häiden aikaan edelleen opiskelija. Tyyliltämme olemme rockhenkisiä, joten tämä tulee näkymään myös meidän päivässämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti